Tee oma luuliemi

Talviajan ehdoton juttu on luuliemi. Itselläni on joka viikonloppu jotain luuta kiehumassa. Liemikuutiot saivat potkut keittiöstäni jo yli kymmenen vuotta sitten. En tarvitse mitään feikkimakuja omaan ruokaani, vaan maut tulevat aidosta ruoasta.

Luuliemen tekemiseen voi kulua ajankäytöstäni muutamasta minuutista korkeintaan puoleen tuntiin. Useimmiten siinä menee vain se muutama minuutti, plus tietysti keittoaika, mutta sinä aikanahan teen jotain muutakin kuin istun vahtimassa. Aikaa kuluu lähinnä kana- tai broileritähteiden lihapalojen poistamiseen, kalan perkaamiseen ja sitten parisen minuuttia vielä lopputuloksen siivilöimiseen ja viemiseen verannalle tai parvekkeelle, sekä pakastusastioihin lusikoimiseen.

Yleensä en lisää luuliemen keittoveteen sen kummemmin mitään pilkottuja juureksia tai sipuleita luuliemeen. Toki, jos haluaa liemeen vielä enemmän makua, kannattaa lisätä esim. pippuria, laakerinlehti, ehkä timjamia, sekä sipuli ja juuresten paloja, kuten porkkanaa ja selleriä. Mutta se ei ole välttämätöntä. Itse haluan luusta ja rustoista irti makua antavia yhdisteitä, jotka nostavat ruokieni makua. On se sitten keitto, pataruoka, kastike tai vaikkapa risotto.

luuliemi

Kun luuliemi on jäähdyttyä hyytelömäinen, tiedät, että olet onnistunut. Kana tai broileri onnistuvat yleensä hyvin. Kalaliemi hyytelöityy eri tavalla riippuen kalasta. Hauesta ja muista villeistä kaloista tulee yleensä kovempaa hyytelöä kuin viljellyistä kaloista. Isompia eläimiä käytettäessä, esimerkiksi lammas, nauta tai peura, liemestä tulee parempaa, mitä enemmän käytät liemeen rustoja ja muuta sidekudosta. Pelkät luut eivät aina riitä hyytelön syntymiseen, mutta hyvää makua niistäkin tulee, kunhan keität tarpeeksi kauan.

Jos et ole aikomuksissa tehdä keittoa lähipäivinä, pakasta luuliemi sopivan kokoisissa rasioissa tai pusseissa. Itse laitan yleensä sekä litran astioihin, jotka tulevat keittoihin, että 3 desilitran astioihin, joista saa sopivia liemimääriä kastikkeisiin.

Liemi sisältää makua antavien yhdisteiden lisäksi paljon terveyttä tukevia aineita. Tärkeimpiä näistä ovat gelatiini, joka syntyy luiden ja sidekudosten kollageenista. Gelatiini tukee kehon eri sidekudosten, kuten luuston, rustojen ja ihon, terveyttä, voi ehkäistä suolisto-ongelmia ja parantaa vastustuskykyä. Lisäksi liemi sisältää erilaisia aminohappoja, sekä mineraaleja, kuten kalsiumia, kaliumia, magnesiumia ja fosforia.

Kanaliemi – ohje:

Kun olet valmistanut kokonaisen kanan tai broilerin uunissa, ja ruoka on syöty, poista loput lihat luista ja säästä ne huomisen keittoa varten. Laita kaikki luut ja rustot, ja halutessasi myös mahdollisesti jäljellä olevat nahat kattilaan ja kaada kylmää vettä niin paljon, että luut peittyvät. Lisää halutessasi sipuli, paloiteltu porkkana ja sellerinvarsi, laakerinlehti, pari timjaminoksaa, mustapippureita ja hieman suolaa. Keitä 3-6 tuntia. Voit pitää kannen päällä koko ajan ja käyttää pienintä mahdollista lämpöä. Voit myös keittää tunnin ilman kantta siten, että osa vedestä haihtuu, ja loput ajasta kansi päällä. Ennen kuin menet nukkumaan, siivilöi liemi ja vie se ulos parvekkeelle tai kuistille, jos ilma on kylmä. Jos ilma ei ole kylmä, jäähdytä liemikattila tiskialtaassa kylmässä vedessä. Poista liemen jäähdytettyä rasvakerros pinnasta.

Kalaliemi – ohje:

Fileeraa kala tai pyydä kalatiskillä, että saat sekä fileet että ruodot ja pään. Poista päästä kidukset ja heitä ne pois. Laita koko selkäranka ja pää kattilaan ja peitä kylmällä vedellä. Voit keittää myös nahat. Lisää halutessasi hieman suolaa, pippuria, tilliä, pala purjoa, selleriä tai porkkanaa. Keitä 2-4 tuntia. Ennen kuin menet nukkumaan, siivilöi liemi ja vie se ulos parvekkeelle tai kuistille, jos ilma on kylmä. Jos ilma ei ole kylmä, jäähdytä liemikattila tiskialtaassa kylmässä vedessä. Poista liemen jäähdytettyä rasvakerros pinnasta.

Lihaliemi – ohje:

Lisää mahdollisimman paljon rustoja ja sidekudosta, ja luuydintä paljastavia pintoja. Esimerkiksi naudan lientä keitettäessä, lisää häränhäntää, koska niistä tulee parasta lientä. Keitä kuten kanalientä, ohje yllä, mutta keittoaika on pitempi, 4-20 tuntia.

Äyriäisliemi – ohje:

Paista heti simpukankuoria ja katkarapukuoria oliiviöljyssä. Lisää halutessasi pilkottu fenkoli, fenkolisiemeniä, timjamia, laakerinlehti, sekä kuutioitu porkkana, sipuli ja tomaatti. Lisää vettä ja keitä 1-2 tuntia.

luuliemi - äyriäisliemi

Tee oma luuliemi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *