Ajatuksiani ruoasta

Ensinnäkin, rakastan ruokaa, ja minusta ruokaa pitää valmistaa rakkaudella.

Toiseksi, laitan aina ruokaa alusta alkaen. Jos jonakin päivänä vaan kerta kaikkiaan en jaksa laittaa ruokaa, eikä miehenikään, syömme mieluummin ravintolassa kuin ostamme eineksiä. Mutta… jokaisella säännöllä on poikkeuksensa, ja siksi ostamme joskus maksalaatikkoa. Lapsemme jostain syystä rakastavat sitä.

Minusta ruoan pitää olla vaihtelevaa. Mutta mitä tarkoittaa vaihteleva?

Vaihteleva ei tarkoita minulle sitä, että jokaisessa ateriassa pitäisi olla hiilihydraattia, rasvaa ja proteiinia, tai että niiden pitäisi olla jossain tietyssä suhteessa kuten lautasmallissa, jota henkilökohtaisesti en kannata. Usein jostakin meidän aterioistamme puuttuu jokin näistä melkein kokonaan – eikä se haittaa. Hiilihydraattejakaan suurin osa meistä ei tarvitsisi syödä missään nimessä siinä määrin kuin virallisissa ravitsemussuosituksissa ehdotetaan. Itse syön hiilihydraatteja ruoissa, joista pidän. En siis vältä niitä, mutta panostan yleensä ruokaan, jossa on paljon hyvää ravintoa. Koska paljon tärkkelystä ja sokeria sisältävissä ruoissa on usein vähiten hyvää ravintoa, syön niitä vähiten. Uskon myös, että monet ihmiset eivät siedä suuria hiilihydraattimääriä ilman, että he lihovat tai sairastuvat. Siksi on turvallisempi pitää hiilihydraattien osuus erittäin kohtuullisena.

Vaihteleva tarkoittaa minulle sen sijaan sitä, että syödään vuodenaikojen mukaan. Esimerkiksi tomaatti maistuu ihanalta pitkän talven jälkeen. Syömme talvisin paljon lihapatoja, mutta kesällä paljon salaatteja. Syömme erilaisia ruokia joka päivä, ja keksimme uusia ruokia joka viikko. Ostamme kaupasta sitä, mikä kulloinkin näyttää hyvältä, ja kehitämme jotakin kivaa sen ympärille.
Rakastan kasviksia. Niitä voi käyttää niin monella eri tavalla. Usein ateriamme koostuu vain kasviksista ja lihasta. Syömme kaikkia kotimaisia kasviksia, sekä joitakin ulkomaisia silloin, kun kotimainen sesonki on köyhimmillään, esimerkiksi parsaa, ruusukaalia ja varsiselleriä. Kaupassa tuskin on yhtään kasvista, jota emme olisi kokeilleet. Lihaa, kalaa ja kananmunaa syömme myös paljon.

Minulla on myös joitakin muita periaatteita, joilla uskon olevan myönteisiä vaikutuksia terveyteen. Pyrimme syömään luomutuotteita (ainakin kananmunat, maito, usein liha, jotkin kasvikset), aina mahdollisuuksien mukaan lähiruokaa, emmekä syö koskaan vähärasvaisia tuotteita vaan pikemminkin runsaasti rasvaa, koska se pitää kylläisenä pitkään. Lisäksi vältämme glutamaattia (esim. E621) ja keinomakeutusaineita. Pyrimme myös syömään niin aitoa ruokaa kuin mahdollista ja vältämme puolivalmisteita ja sokeria. Nämä periaatteemme johtavat käytännössä myös siihen, että vältämme useimpia muitakin lisäaineita. Kun haluamme herkutella, syömme usein pähkinöitä, manteleita, tummaa suklaata ja jäätelökoneessa tehtyä jäätelöä.

Uskon myös kotiruokaan, itse tehtyyn ruokaan. Ehkä minulla on jopa hieman erikoinen ajatus ruoasta, koska uskon, että ruoka, joka on tehty tunteella ja rakkaudella, ravitsee paremmin ja on siksi terveellisempää. Lisäksi on hyvä olla vastaanottavainen kun asettuu pöydän ääreen. Tee se rauhallisin mielin, perheen tai hyvien ystävien seurassa ja nauti ruoasta. Kiire ei kuulu ruokailuun!

Ajatuksiani ruoasta

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *