Ruokaluentoja lapsille

Muutama viikko sitten pidin neljä ravintoluentoa Kuntoutus Ortonissa, Helsingissä. Ortonissa kuntoutetaan muun muassa reumapotilaita. Luentoni olivat osa perhekuntoutusviikon ruotsinkielistä ohjelmaa. Luennoin lapsipotilaiden vanhemmille ja pidin erikseen ruokaluentoja lapsille.

Puhuin kuntoutusviikon aikana kaksi tuntia vanhemmille muun muassa anti-inflammatorisesta, eli tulehduksia ehkäisevästä, sekä lihavuutta ehkäisevästä ja hoitavasta ruokavaliosta.

Lasten kanssa pidin kaksi erillistä sessiota. Nuorin lapsista oli vasta nelivuotias ja vanhin jo nuori aikuinen. Siksi oli melkoinen haaste keksiä kaksi ”luentoa”, joista kaikki lapset innostuisivat. Päätin pitää yhden teoreettisemman luennon lautasen sisällöstä ja hyvistä ja vähemmän hyvistä ruoista sekä yhden makukoulutunnin.

Ensimmäisen oppitunnin aloitin kertomalla perusasioita ja keskustelemalla lasten kanssa. Lapset olivat erittäin aktiivisia! Sitten lapset saivat leikellä kuvia eri ruokalajeista mukanani tuomista lehdistä ja asetella niitä paperilautasille. Kaikki onnistuivat tehtävässä oikein hyvin. Tosin nuorin lapsi leikkeli vähän muitakin hienoja kuvia kuin ruokakuvia.

Toiselle oppitunnille olin valinnut porkkanateeman. Päätin pitää Sapere-innoittuneen makukoulutunnin. Sapere-menetelmässä opitaan tuntemaan omat aistinsa ja löytämään oma makunsa erilaisten makuharjoitusten avulla. Menetelmän on kehittänyt ranskalainen Jacques Puisais 1970-luvulla. Hän oli huolissaan siitä, että massatuotettu länsimaalainen ruoka pilaa kouluikäisten lasten makuaistin ja tekee heistä ”ketsuppilapsia”, jotka suosivat suolaista ja makeaa, yksinkertaistettua teollisen ruoan makua.

Maistoimme kuudella eri tavalla valmistettua tai käsiteltyä porkkanaa, ja analysoimme ja keskustelimme jokaisen ruoan ulkonäöstä, tuoksusta, suutuntumasta, äänestä ja mausta. Lautasella oli kahta erilaista raakaa porkkanaa – kotimaista ja italialaista. Lisäksi oli keitettyä porkkanaa, porkkanasosetta sekä kahdenlaista porkkanaraastetta – hienompaa ja karkeampaa.

Melkein kaikki lapset osasivat erottaa kotimaisen porkkanan italialaisesta ja pitivät enemmän kotimaisen mausta. Useat kertoivat tuntevansa kemikaalimaisen sivumaun (!) italialaisessa porkkanassa.

Melkein kaikki lapset pitivät hienoraastettua porkkanaa maukkaampana ja mehukkaampana kuin karkearaastettua. Koulun ja lounasravintoloiden porkkanaraaste on yleensä karkeaa.

Lapset kuvasivat tuoksuja, ulkonäköä ja makuja erittäin hyvin keksityin sanoin. Tuoksuissa löytyi muun muassa kesää, koivun mahlaa, voikukkaa, nokkosta ja astianpesuainetta. Ulkonäöissä löytyi sahapurua, inhottavaa ja raidallista. Makuina maistuivat erikeeperi (siis liima), vauvanruoka, makea, karvas, mehukas, jne.

Oli erittäin antoisa kokemus jutella ruoasta näiden perheiden kanssa. Heillä oli paljon hyviä kysymyksiä, kuten se, että millä voisi korvata perjantai-illan sipsit ja juustonaksut. Palaute oli myös erittäin myönteistä.

Syksyllä tulenkin ehkä tekemään enemmän työtä koululaisten parissa, kerron lisää asiasta myöhemmin.

Onko sinulla kokemusta lapsille luennoimisesta? Olisi kiva kuulla. Haluatko ruokaluentoja lapsille? Ota yhteyttä!

Lisätietoja Saperesta löydät esimerkiksi Googlen avulla. Tässä yksi lähde: AISTIEN AVULLA RUOKAMAAILMAAN – SAPERE -MENETELMÄ PÄIVÄHOIDON RAVITSEMUS- JA RUOKAKASVATUKSEN TUKENA

Ruokaluentoja lapsille

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *