Kanalan kalkkimaalaus

Nyt kun kanamme ovat asuneet kanalassamme jo vuoden, teimme muutaman parannuksen sekä samalla kalkkimaalauksen. Olisimme maalanneet kanalan jo viime vuonna, mutta saimme käsiimme sopivan määrän sammutettua kalkkia vasta tänä vuonna, koska paikallisessa rautakaupassa sitä ei ollut.

Olenkin kertonut aikaisemmin varsinaisesta kanalanrakennusprojektista: Näin leikkimökistä tuli kanala. Kun talvipakkaset lähestyivät, teimme joitakin muutoksia, josta olen myös kertonut aikaisemmin: Kanala talvella.

Kanalan kalkkimaalaus

Kalkkimaalaus tehdään siksi, että kalkki ehkäisee jonkin verran kaikenlaisten ötököiden asettautumista seiniin ja muihin rakenteisiin. Kanalasta tulee myös valoisampi ja seiniä on helpompi pestä.

Kanalan kalkkimaalaus

Kanalan kalkkimaalaukseen käytetään sammutettua kalkkia, joka sekoitetaan veteen. Itse käytin tätä ruotsalaista ohjetta: Måla hönshuset med kalkfärg?. Joskus maaliin lisätään tapettiliisteriä, jolloin maalin koostumus on ehkä tasaisempi ja levitys siten helpompaa. Itse sekoitimme vain kalkkia ja vettä.

Kanalan kalkkimaalaus

Ennen kalkkimaalin levittämistä harjasin kaikki seinät sekä skrapasin ja pesin orsien kohdalta kaikki kakat pois. Olisi ollut hyvä pestä kaikki seinät edes rätillä, koska maalista tuli likaisempaa joka kerta kun pensselin kastoi siihen.

Kanalan kalkkimaalaus

Ensimmäiseen kerrokseen käytimme vajaan litran kalkkia ja viitisen litraa vettä. Odotimme muutaman tunnin, sekoitimme värin ja maalasimme uudestaan. On kuulemma parempi odottaa jopa seuraavaan päivään, mutta pienen tilan maalauksessa sillä ei ole niin paljon väliä. Seos ei ole paljon tiskivettä paksumpaa ja melko vetistä. Kun sitä levittää, tuntuu siltä, kuin levittäisi vain vettä. Kun seos kuivuu, tulos on kuitenkin jo vähän valkoinen. Käytimme ihan tavallista 80 mm leveää vesipohjaisiin maaleihin tarkoitettua pensseliä.

Kalkkimaali sisältää jonkin verran syövyttävää ainesta, joten suojasimme kätemme kumihansikkailla, silmät suojalaseilla ja päät lippiksillä. Varsinkin jos maalaat kattoa, muista suojalasit! Kalkkimaali roiskuu nimittäin todella paljon tavallista maalia enemmän.

Toiseen satsiin laitoimme tuplat enemmän kalkkia ensimmäiseen verrattuna. Tosin jouduimme heittämään valtaosan ensimmäisestä satsista pois kun sitä jäi paljon yli, eikä sitä voinut käyttää toisen satsin pohjana kun se oli sen verran likaista. Toisen kerroksen levitimme jo muutaman tunnin päästä, koska oli kuiva ja lämmin ilma.

Kanalan kalkkimaalaus

Olemme käyttäneet sisäpaneeliin enimmäkseen lähiympäristön purkutaloista kierrätettyä sisäpaneelia, josta osa on lakattua, joten osaan paneelia kalkkimaali tarttui huonommin, osaan paremmin. Maalia imeytyi runsaasti enemmän höyläämättömiin rakenteisiin. Koko kanalaan, joka on kooltaan vajaa 5 m2, riitti vajaa 1 kg sammutettua kalkkia. Tulos on mielestämme oikein tyydyttävä. Kanala on nyt myös selkeästi valoisampi.

Kanalan kalkkimaalaus

Kanat joutuivat nukkumaan yhden kokonaisen yön ulkotarhassaan. Ihmettelivät kovasti, mutta ovathan ne turvassa sielläkin kun verkko on kauttaaltaan kaivettu maahan ja päälläkin on verkkoa. Ulkotarhan orrelle lensivät jo ennen hämärää ja siihen nukahtivat.

Kaikki kanalablogikirjoitukset: Näin leikkimökistä tuli kanala, Kanojeni ruokavalio, Kanalan kalkkimaalausPiparkakkukanala, Kanalan parannusprojekti – munintapesät ja orret, Kanala talvella – kuinka pidetään pienkanala lämpimänä, Haudonta kanan alla pienkanalassa 

Kanalan kalkkimaalaus

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *