Kanala talvella – kuinka pidetään pienkanala lämpimänä

Jo ennen kuin ryhdyimme suunnittelemaan pientä pihakanalaamme, päätimme, että haluamme pitää kanamme myös talven yli. Emme halunnet kesäkanoja tai lainakanoja! Ehkä me jo silloin arvasimme myös, että kananeidit ovat persoonia – niihinhän kiintyy.

Kirjoitinkin aikaisemmin kanalan rakentamisprojektista: Näin leikkimökistä tuli kanala. Kanala talvella vaatii kuitenkin joitakin erityistoimenpiteitä, joista kerron tässä blogissa.

Eristimme kanalan seinät ja katon jo muokkausprojektin yhteydessä, vaikka ikkunat olivat yksinkertaiset. Lautalattiaa ei eristetty, koska siihen tuli paksu kerros sahanpuruja. Eristävyys oli mielestämme hyväksyttävällä tasolla. Hankimme 250 W keraamisen lämpölampun, jossa on kaksi eri tehoa.

Kanala talvella - lämpölamppu

Syksy ja alkutalvi olivat leutoja. Kanamme ulkoilivat vapaasti päivittäin joulun välipäiviin asti!

Kanala talvella - joulu

Mutta sitten pakkanen yllätti kunnolla ja muutamassa päivässä olimme jo -20 asteen pahemmalla puolella. Eräänä aamuna kanojen vesiastiassa oli kuin olikin jäätä. Totesimme, että lisälämpöä tarvitaan, ja saimme ystävälliseltä naapurilta pienen vanhan öljypatterin munapalkkiolla. Patteri on täydellinen, se on pitänyt kanalan koko tämän kylmän jakson 4-5 asteessa, ja orrella on vielä muutama aste lämpimämpi.

Kanala talvella - patteri

Toteutimme jo syksyllä myös muita asioita kanalan eristettävyyden eteen:

  • Rakensimme ikkunaluukut isomman ikkunan ulkopuolelle vanerista ja styroksista. Ne toimivat myös pimennykseen, joka voi olla jonakin päivänä tarpeen jos päätämme hankkia kukon.

Kanala talvella - ikkunaluukut

  • Kiinnitimme vanhan räsymaton kaksinkertaiseksi taitettuna pienemmän ikkunan ulkopuolelle. Se vähentää vetoa ja lämmön karkaamista ikkunasta. (kuva vähän myöhemmin)
  • Eristimme “eteisen” lattian paksulla styroksilevyllä koska eteisessä ei ole sahanpuruja. Lisäsimme kanojen puolelle pari säkkiä sahapuruja lisää.
  • Kiinnitimme ikivanhan 70-luvun makuupussin ulko-oven aukkoon sisäpuolelle. Makuupussit olivat siihen aikaan niin isoja, että se ulottuu kaksinkertaisena melkein koko aukon yli. Lisäksi se on aika tyylikäs! 🙂

Kanala talvella - makuupussi

Olemme todenneet, että eniten lisälämmitystä tarvitaan tuulisina päivinä. Viiman merkitys on suurempi kuin osasimme aavistaa.

Kanala talvella - lunta katolla

Paras lämmöneristys oli kuitenkin lumi, jota sitten vihdoin tuli. Nyt olemme pystyneet pitämään patteria melkein minimissä ja lämpölamppua pienemmällä teholla ja silti lämpötila on pysynyt koko ajan reilusti nollan yläpuolella, vaikka ulkona on vaihdellut -10 ja -20 asteen välillä. Katto on nimittäin sopivanpaksuisen lumikerroksen peitossa, ja olemme lapioineet lunta kanalan ympärille alapohjaan kiinni joten sekä katto että lattia ovat saaneet lisäeristyksen. Syksyllä pinosimme myös polttopuita parille seinälle.

Kanala talvella - lunta

Kanaparat eivät siis jäädy, mutta kyllä niillä alkaa aika käydä pitkäksi! Ne ovat nyt joutuneet pysyttelemään sisällä jo yli kaksi viikkoa. Ripustamme välillä niille kattoon roikkumaan kaalia tai salaattia, joita ne voivat nakerrella.

Kanala talvella - ruokailua sisällä

Viikonloppuna, kun oli vihdoin “vain” -7 astetta, avasin kanoille tunniksi kulkuluukun. Neljä viidestä tuli luukulle kurkkaamaan ja ihmettelemään mutta vain Elvira uskalsi ulos asti. Eikä kyllä tykännyt! Luulen, että kovin pettymys oli se, ettei matoja tai edes ruohoa enää löytynyt.

Kanala talvella - Elvira

No, munivatko ne? Itse asiassa, koko ajan ollaan saatu munia. Nemi ja Milou aloittivat munintatauon jo syksyllä juuri ennen kuin muninnan aloittivat viime toukokuussa syntyneet Elvira ja Shakira, jotka munivat edelleen, mutta nyt vain muutaman munan viikossa. Nemi munii nyt taas, ja Miloulta odotetaan pikkuhiljaa myös uusia munia. Olivia sen sijaan ei ole meillä vielä muninut yhtään munaa, ja olemme antaneet sille pääsiäisen takarajaksi. Jos silloin ei tule munia, niin sitten tuskin koskaan.

Kevättä odotellessa!

Kaikki kanalablogikirjoitukset: Näin leikkimökistä tuli kanala, Kanojeni ruokavalio, Kanalan kalkkimaalausPiparkakkukanala, Kanalan parannusprojekti – munintapesät ja orret, Kanala talvella – kuinka pidetään pienkanala lämpimänä, Haudonta kanan alla pienkanalassa 

Kanala talvella – kuinka pidetään pienkanala lämpimänä

6 thoughts on “Kanala talvella – kuinka pidetään pienkanala lämpimänä

Comments are closed.