100-vuotias Tuulikki ei pelkää rasvaa

Isoäitini Tuulikki täyttää muutaman päivän päästä, 19.2.2017, 100 vuotta. Ajattele, jo 100-vuotias! Kuinka se on mahdollista? Ravintoneuvojana pohdin myös sitä, olisiko ruoalla merkitystä? Päätin näin Tuulikin 100-vuotispäivän kunniaksi haastatella häntä.

Kuinka sinä voit tänään? Erityisiä ajatuksia nyt kun täytät sunnuntaina jo 100 vuotta?

Tuulikki: Ihan hyvin kiitos. Minusta tuntuu ihan mukavalta, että järjestetään nyt jotain juhlallista, arkiseen elämään tulee vaihtelua.

Kuinka voi elää näin vanhaksi?

Olen sitä mieltä, että positiivisia ihmisiä on kiva katsella ja olla heidän seurassaan, ja katkeria ihmisiä on syytä vältellä, katkeruus voi tarttua, se on turha ajanhukka. Olen myös päämäärätietoinen ja peräänantamaton. Työtä pelkäämätön. Olen näillä käsillä kantanut aika monta kiveä tuohon rantaan. Yli 60 kuorma-autollista kiveä tilasin, ja kärräsin kottikärryillä rantaani. En halunnut leveää tietä rantaan, vaan kodikkaan polun. Liikunta on kaikkein tärkein. Liike on lääke.

Millaista ruokaa syöt? Ja millä tavalla söit nuorempana?

Olen aina koettanut valita sellaista ruokaa, joka on terveellistä. Ruokavaliooni ei kuulu mikään ei-terveellinen. Tummaa leipää, ei pullaa eikä sokeria, ei makeisia. Syön terveellisiä ruokia, joihin ei ole laitettu sokeria ja lisäaineita. Pidän sokeria erittäin epäterveellisenä. Olen aina välttänyt sokeria. Sokeri tuotiin Suomeen mausteena – ihmiset rupesivatkin syömään sitä niin kuin ruokaa! Seuraukset näkyvät nyt, ei tämä nykypolvi ole niin tervettä enää. Muutenhan nykypäivä on paljon parempi, esimerkiksi tällaista paikkaa ei ollut, vaan vanhukset saivat olla yksin pienissä asunnoissaan kaikkien tavaroiden kanssa.

Ja mitä juot?

Juon piimää, melkein litran joka päivä. Pitää olla sellaista, ettei siitä ole otettu rasvaa pois. Juon myös kermaa, se antaa sellaisen hyvän olon. Kaadan kermaa myös maksalaatikkoon. Syön kermaviiliä kuin viiliä suoraan purkista, en pelkää rasvoja. Minusta on kauheaa, että ruoasta otetaan pois sellaista mikä sinne luonnollisesti kuuluu. Lehmähän tietää, mitä sen maidossa kuuluu olla. Mutta sokeria vältän.

Olet kohta 100-vuotias. Käytät varmaan paljon lääkkeitä?

En käytä. Muutaman pillerin otan, mutta ei mitään erityistä. Olin pitkään aivan ilman lääkkeitä. Nuorempana en mitään ottanut, eihän mikään särkenytkään.

Onko sinulla sairauksia?

On joku kyllä ollut, mutta en kyllä kärsi niistä yhtään! Sydämessä on tahdistin – ei se mikään huono asia ole, jos oma sydän ei jaksa toimia, niin tekosydän voi auttaa.

Kuinka tärkeänä koet liikunnan terveyden ja pitkän iän kannalta?

Liikunta on erittäin tärkeää! Sellaisen miehen tapasin muutama vuosi sitten kaupungilla, hän oli nimeltään Christer Sundqvist [minullekin tuttu mies ja aktiivinen terveysvalistaja], ja hän kysyi kun sai tietää ikäni, että oletko urheillut paljon? Ensin sanoin, että en, mutta olen minä toki Helsingin retkeilijöihin kuullut. 25 kilometrin kävelyretket tehtiin sunnuntaisin. Me nuoret oltiin töissä arkisin. Olen tanssinut myös paljon. Nuorempana jo, mutta eläkeläisenä tanssin 3-4 kertaa viikossa. Kampissa oli tanssit joka tiistai ja perjantai, Vanhassa ylioppilastalossa oli seuran tanssit maanantaisin. Fyysinen terveys on vasta viime aikoina heikentynyt, kun en saa enää ulkoilla yksin, ja täällä palvelutalolla ei harmi kyllä paljon tanssita.

Mitä terveysvinkkejä tai muita vinkkejä haluaisit antaa meille nuoremmille?

Liike on lääke. Se on kyllä tärkein neuvoni! Ja se, että täytyy tykätä siitä työstä, mitä tekee. Muuten siinä ei voi menestyä.

Onko sinulla vielä jotain ajatuksia pitkästä iästä?

Sen haluan vielä sanoa, että kaikki miesystäväni ovat kuolleet ennen kuin mikään suhde on loppunut. Joku on sanonut, että minä aina haen niitä miehiä, mutta se ei ole totta, ne ovat luokseni tulleet! Sit mulla on tuollaisia karvaisia ystäviä! [osoittaa kuvaa, jossa hän istuu koirakaveri sylissä] Muuten on sellainen toivomus, että joku veisi minut joka päivä ulos! En saa mennä ulos yksin kun lääkäri on kieltänyt minua, ihan paperilla, liikkumasta yksin. Kaikkien ihmisten pitäisi päästä ulos.

Voin vain toivoa, että Tuulikki-mummun hyvät geenit ovat periytyneet myös minulle ja lapsilleni. Elämäntavat ainakin ovat pitkälti!

Tuulikki on ollut iäkkäänäkin hurjan aktiivinen. Tässä voit lukea hänestä (katso viimeinen sivu, eli s. 24): Suomen senioriliike ry:n lehti 1/2012